Tag: Huoli.

Helpoin keino varmistaa, että asiakas on tyytyväinen ja pysyy asiakkaana myös jatkossa?

Poista asiakkaan huoli. Helpota hänen elämäänsä.

Lähdimme kehittämään Onervan omaisviestintäpalvelua, eräänlaista sähköistä viestivihkoa, kotihoitoon ja palveluasumiseen jo vuonna 2014.

Kehityksen taustalla oli omat henkilökohtaiset syyt. Toisen perustajan isovanhempi oli kotihoidossa, jossa saattoi käydä viikon aikana jopa toistakymmentä eri hoitajaa.

Samanlaista tarinaa saimme kuulla keväällä A-studiossa (Vanhukset heitteillä kotihoidossa)

Muistisairaalle vanhukselle tämä aiheutti lukuisia ongelmia, mm. pelkotiloja kuka taloon on nyt tulossa.

Vanhusten siirtyessä kotihoidon piiriin, on omaisille usein valtava huoli rakkaistaan.
Halu ja tarve olisi auttaa ja olla lähellä mutta usein omaiset asuvat kaukana ja heillä on omat työt ja kiireensä. Aina ei voi olla lähellä vaikka haluaisi.
Omaisten huolta ikääntyneistä läheisistä voidaan kuitenkin helpottaa avoimen omaisviestinnän avulla.