Onervan omaisviestinnän pilotteja laajennetaan Turussa palveluasumiseen

Onervan omaisviestintäpalvelu on ollut koekäytössä Turun kaupungin kotihoidossa marraskuusta 2018 lähtien.

Nyt koekäyttöä laajennetaan myös asumispalveluihin. Neljä yksikköä lähtee testaamaan Onervaa 4 kuukauden ajan keväällä 2019. Onervan omaisviestintää kokeillaan Liinahaassa, Runosmäessä, Sävelkodissa ja Kurjenmäessä.

Onervan avulla omaiset tietävät mitä heidän läheiselleen kuuluu, millainen päivä on ollut. Näin läpinäkyvällä viestinnällä vähennetään omaisten huolta ja tuodaan asukkaiden arjen ilot ja surut myös kaukana asuvien omaisten tietoon.

Koekäytön aikana tavoitteena on ensisijaisesti nostaa omaistyytyväisyyttä sekä omaisten luottamusta hoivaan. Sivutavoitteena on nostaa myös hoitajien työtyytyväisyyttä ja tuoda ajansäästöä heille, esimerkiksi vähentämällä ns. huolipuheluita ja helpottamalla yhteistyötä omaisten ja hoitajien välillä.

Näitä tavoitteita mitataan kyselytutkimuksin ennen ja jälkeen käytön sekä käytön aikana ulkopuolisen tutkijan tekemin haastatteluin.


Haluatko testata Onervaa kuntasi/yrityksesi kotihoidossa tai palveluasumisessa? Ota yhteyttä: Ville Niemijärvi (ville at onervahoiva.fi / p. 050 326 4989)