Tag: Ikääntyneiden hoiva.

Listasin pari viikkoa sitten mitä hyötyä omaisviestinnästä on hoivapalvelutarjoajalle, niin yritykselle kuin kunnalle. Lue kirjoitus omaisviestinnän hyödyistä täältä.

Pureudutaan tässä kirjoituksessa listan ensimmäiseen hyötyyn eli miten omaisviestinnän avulla hoivajille jää enemmän aikaa hoivatyöhön.

1 Hoitajille jää enemmän aikaa hoivatyöhön

 

Eräässä kunnassa vastaava hoitaja oli viettänyt 8 tuntia viikon aikana puhelimessa huolestuneiden omaisten kanssa. Tämä oli kaikki aikaa pois hoivatyöstä.

Tämä on kolmas osa blogisarjaa, jossa käsitellään omaisviestintää ikääntyneiden hoivassa ja käytettävissä olevia eri työvälineitä.

Lue aiemmat osa linkeistä alta:

Mitä on omaisviestintä? Osa 1: Työvälineiden esittely
Mitä on omaisviestintä? Osa 2: Omaisviestinnän tunnuspiirteet

Tässä osassa käydään lyhyesti läpi, mitä konkreettisia vaatimuksia omaisviestintätyövälineille voidaan asettaa.

Vaatimuksia omaisviestinnälle ja eri työvälineille

Luen viikoittain juttuja siitä miten teknologia tulee mullistamaan hoiva-alan, myös ikääntyneiden hoivan.

Sensoriteknologia, älyrannekkeet, konenäkö ja mitä liene ovat jo nyt valmiita havaitsemaan milloin vanhus on kaatunut, milloin kahvinkeitin on jäänyt päälle, milloin hän on poistunut kotoa ja viilettää moottoritien vartta.

Lääkkeet saadaan automaattisesti annosteltuna (ongelmana vain on se, että ei tiedetä onko vanhus todella syönyt niitä) ja ruokakin saadaan helposti automaattisesti lämmitettyä.

Videoyhteydellä kotihoitajan ei tarvitse edes käydä kun hän voi tarkistaa etänä mikä on kunto.

Mutta vaikka koko vanhus itsessään ja hänen asuntonsa olisi täynnä teknologiaa, tarvitaan ihmistä osallistumaan hoivaan.

Jonkun pitää:

  • tulla nostamaan hänet ylös jos hän kaatuu
  • hakea ulkoa jos hän on eksynyt
  • varmistaa, että lääkkeet on syöty
  • pestä hänet
  • puhdistaa haavat
  • viedä ulos

Ja ennen kaikkea: tarjota seuraa, lämpöä, inhimillinen kontakti.

Etävalvonta, sensorit, videokuvaus, IoT ja tekoäly eivät korvaa tätä.

Ihmisen osuus hoivasta voidaan minimoida, jos me niin haluamme (sillä kustannusten sijaan tämä on ehkä kuitenkin enemmänkin arvokysymys).

Mutta kokonaan emme voi, emmekä toivottavasti haluakaan, sitä poistaa.

Hyödynnetään teknologiaa tuomaan ihmiset yhteen

Teknologiasta on kuitenkin moneksi. Teknologia voi auttaa tuomaan ihmisiä yhteen. Se voi auttaa ikääntynyttä saamaan inhimillinen kontakti sellaisilta henkilöiltä, jotka sen haluavat tarjota.

Tämä voi olla niin oma omainen, hoiva-alan ammattilainen tai yhä enevissä määrin myös vapaaehtoinen. Naapuri, paikallisen 4h-kerhon tai NMKY:n jäsen, martta tai opiskelija.

Inhimillinen kontakti voi sisältää hoivaa tai pelkästään juuri sen toisen ihmisen läsnäolon. Ulkoilutushetken. Virkistäytymisen. Hieronnan. Varmistuksen, että ruoka on syöty.

Me uskomme, että teknologiaa täytyy hyödyntää mahdollistamaan yhä suurempi yhdessä olo. Ei poistaa sitä.

 

 

Suomessa on vallalla hyvin voimakas hoivakulttuurin ethos. Moni omainen olettaa edelleen, että läheisen siirtyessä hoivan piiriin, hoidon taso on automaattisesti hyvä ja kaikki läheisen asiat hoituvat ilman, että niistä tarvitsee itse mitenkään huolehtia.

Vanhuspalveluiden tulevaisuuden suunnitelmia on tehty viime vuosina runsaasti ja tahdin voi arvata kiihtyvän. Paperit alkavat kutakuinkin näillä sanoilla: Väestö ikääntyy nopeaa vauhtia.

Oletetaan siis, että tämä asia on jo tiedossa. Kun papereita lukee eteenpäin, sieltä löytyy myös seuraava ajatus:

Jotta tulevasta hoivan tarpeesta selvitään, omaisten rooli ja yhteistyö omaisten kanssa kasvaa.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä, sitä ei tunnu vielä tietävän oikein kukaan.

Monet omaiset elävät jo nyt niin sanottua ”kerrosvoileipäelämää”. Sanonta ei ole syötävää, vaan se tarkoittaa sitä, että omaiset ovat yhtä aikaa vastuussa sekä nuoremmasta että vanhemmasta sukupolvesta.

Omaisilla on huolta moneen suuntaan ja he kokevat usein olevansa väärässä paikassa. Aina pitäisi olla myös toisaalla. Taakkaa ei ainakaan kevennä se, että äiti tai isä asuu eri puolella Suomea. Työpäivän jälkeen soitetaan mummille – Mummi ilahtuu soitosta, mutta kertoilee, ettei tänään ole käynyt ketään. Omainen kyselee, että eikö se kotihoito kuitenkin ole siellä käynyt…

Selvitysten mukaan omaisilla on valtava tunnekuorma läheisistään. Syyllisyys ja huoli tuntuvat alati istuvan olkapäillä. ”Mitenhän siellä nyt pärjätään, onkohan ne lääkkeet muistettu ottaa”. Läheiselle soittaminen ei tuo vastauksia mieltä vaivaaviin kysymyksiin. ”Kenelleköhän sitten soittaisi, ehtisikö se kotihoito vastata vai oliko tänään vuorossa sairaanhoitaja. Pitäisi siellä olla ruokapalvelukin käynyt vai mikä päivä tänään onkaan”, omainen jatkaa pohtimistaan kiiruhtaessaan hakemaan lastaan tai lastenlastaan soittotunnilta.

Omaisten tunnetaakka ei häviä siinäkään vaiheessa, kun läheinen siirtyy ympärivuorokautiseen hoitoon. Itse asiassa muutos on eräs elämänkaaren kuormittavimmista tilanteista. Suuret tunteet – häpeä ja helpotus vaihtelevat.

Omaisten ja hoitajien välinen yhteistyö ei ole aina mutkatonta eikä keinoja keskusteluyhteyteen ole välttämättä ole olemassa.  Yhteyden puuttuminen voi aiheuttaa sen, että omaisen tunteen purkautuvat kovasanaisesti hoivalaitosta tai yksittäistä hoitajaa kohtaan.

Omaisten ja hoitajien välille tarvitaan yhteys, jonka kautta saadaan turvallisuuden tunnetta ja luottamusta. Hyvä vuorovaikutus lisää myös hoitajien työhyvinvointia, kun työtä tehdään yhdessä. Vaikka läheisen päivittäinen perushoito olisi siirtynyt hoivakodin ammattilaisten vastuulle, ei omaisten rooli ja halu olla lähellä ole ohi. Läheinen on edelleen osa perhettä. Se on tärkeä viestiä.

Yhteinen työ olisi pohtia keinoja omaisten ja hoivatahojen välisen yhteistyön kehittämiseen. Hyviin suunnitelmiin kuuluu myös osa ”toimenpiteet ” tai ”menetelmät”. Tähän kohtaan paperia kirjoitetaan: kehitetään ja otetaan käyttöön yhteinen sähköinen viestivihko.