Muutaman kerran kunnan tai hoivayrityksen kanssa omaisviestinnästä keskustellessa he ovat sanoneet, että viestintä on hyvällä tolalla.
”Meillä on mahdollisuus lähettää potilas-/asiakastietojärjestelmän kautta viestejä omaisille. Eli kaikki on kunnossa”
Olen esittänyt heti perään tarkentavan kysymyksen: käytättekö tuota ominaisuutta? Saako omaiset niitä viestejä?
Joka kerta vastaus on ollut sama: ”Ei. Sitä ei olla otettu käyttöön. Mutta se ON SIELLÄ.”
Se, että on olemassa tekninen ratkaisu, ei tarkoita että ongelma olisi ratkaistu. Se, että hommasit kuntosalikortin mutta se pölyttyy käyttämättömänä lompakossa, ei vie sinua piiruakaan lähemmäksi kesäkuntoa.
Liian usein sote- ja hoiva-alan viestinnästä keskustellessa asia jämähtääkin tekniseen ratkaisuun. Mitä se ei koskaan ole.
On tärkeä ymmärtää, että:
Voimme laittaa miljoonan tai kymmenen tuotekehitykseen ja tehdä markkinoiden parhaimman ohjelmiston. Mutta sillä ei tee mitään jos sitä ei oteta käyttöön. Potilastietojärjestelmässä voi olla vaikka mitä ominaisuuksia, mutta jos niitä ei käytetä niin ongelma säilyy.
Viestinnässä ja laajemmin omaisyhteistyössä on kyse muutosjohtamisesta, prosessien muutoksesta. Tekninen sovellus on hyvin, hyvin pieni osa tätä. Meidän pitää ymmärtää omaisten ja hoitajien tarpeita. Ja kannustaa, ohjata ja motivoida uuteen toimintamalliin.
Ja kyse ei ole rakettitieteestä. Kerron vain yhtenä esimerkkinä miten pienellä voidaan lähteä liikkeelle:
Omaishaastattelujen ja -kyselyjen (+1000 haastateltua) yhtenä tuloksena olemme huomanneet, että omaisten huolta voidaan vähentää ja kasvattaa luottamusta hyvin pienillä toimilla. Jopa 2 viestiä per viikko on riittänyt useimmissa kunnissa nostamaan omaistyytyväisyyttä valtavasti ja tuomaan aikasäästöjä hoitajille.
2 viestiä. Niiden välittämiseen menee alle minuutti viikossa.
Se on aika pieni investointi, jotta pääset kesäkuntoon.
