Tuomas Enbuske kirjoitti kivuliaan elävästi kokemuksestaan sairaanhoidon asiakkaana ja siitä minkälainen arvostus hänellä on nimenomaan sairaanhoitajia kohtaan.
Enbuske sanookin jo otsikossa:
”Tarvitsemme empatiaa ja siksi tulevaisuus on sairaanhoitajien.”
Entä vanhushoivassa? Kun turvarannekkeet, erilaiset sensorit, videot ja tekoäly valvoo ja ennakoi vanhuksen vointia ja liikkeitä, tarvitaanko ihmistä enää mihinkään?
Tarve ihmisen kohtaamiseen ei poistu mihinkään. Tarve empatiaan.
Empatia on kaikista inhimillisistä piirteistä ehkä vaikeampia koneen korvata.
Vaikka meillä on kova kiire korvata suorittavan työn tekijä eli hoitaja tekoälyllä. Todennäköisemmin käy niin, kuten Enbuske kirjoittaa, että korjaammekin sen asiantuntija eli lääkärin. Ja hoitaja jää.
”Looginen päättelykyky (esim. diagnoosin teko) pystytään korvaamaan helpommin kuin empatia, kosketus, lämpö, inhimillisyys.”
Mutta ihmisten kohtaamisessa meillä on paljon tekemistä, koska olemme keskittyneet hiomaan vähäisillä hoivaresursseilla koneenkaltaisen prosessin, josta on usein inhimillisyys kaukana.
Ihmisten kohtaamista ei opeteta. Viestintää ei opeteta. Eikä sille anneta aikaa. Ainakaan tarpeeksi.
Juha Metso, Espoon perusturvajohtaja, mainitsi tästä keväisessä A-studion haastattelussa:
”Ihmisten kohtaamisessa on parantamista.”
Jos halutaan säilyttää työpaikat teknologian, digitalisaation ja tekoälyn vallatessa sote-alaa, panostetaan siis ihmistaitoihin. Empatiaan. Kommunikointiin.
”Tulevaisuudessa ei enää ole lääkäreitä tai kirurgeja. Meillä on sitä enemmän empaattisia sairaanhoitajia, jotka kuuntelevat, ymmärtävät ja pitävät kädestä kiinni. Vaikka tekniikka kehittyy, ihminen on sama kuin 10 000 vuotta sitten. Eniten meitä kiinnostaa toiset ihmiset ja myötätunto.”
Tuomas Enbuske
Kohtaamisiin.
