”Kyllä se huojentaa mieltä, kun tietää, että äidillä on kaikki hyvin ja mieli on iloinen”
Haastattelimme elokuun lopussa Onerva Omaisviestintäpalvelua käyttävää omaista, jonka äiti on kotihoidon asiakkaana, mutta asuu toisessa kaupungissa.
Kesällä 2018 otettiin hoitajien ja omaisten välisessä viestinnässä käyttöön Onervan sähköinen viestivihko.
Tässä omaisen kokemuksia Onervan käytöstä ensimmäisiltä kuukausilta.
”Tarvittiin joku keino, millä viesti kulkisi meidän omaisten ja myös meidän ja hoitajien välillä”
Aiemmin en ollut millään tavalla yhteydessä äidin hoidosta vastaavien hoitajien kanssa, sillä kotihoidossa hoitajat vaihtuivat jatkuvasti, enkä edes tiennyt keneen olisin voinut olla yhteydessä. Myöskään hoitajat eivät olleet millään tavoin yhteydessä minuun. En siis ollut ollenkaan tietoinen siitä, miten äidin arki sujui, mitä hänelle kuului, ja missä kaikessa hän olisi tarvinnut apua. En myöskään halunnut sekaantua äidin asioiden hoitoon siksi, että yksi meistä sisaruksista oli hoitanut jo pitkään kaikkia äidin asioita, ja pitänyt yhteyttä viranomaisiin. Ongelmana oli kuitenkin se, että viesti ei kulkenut häneltä meille muille sisaruksille.
Lopulta tämä yksi vastuun kantanut sisaremme alkoi kuitenkin väsymään, ja pyysi meiltä muilta apua. Kun useampi omaisista tuli mukaan auttamaan, tarvittiin joku keino, millä viesti kulkisi meidän omaisten ja myös meidän ja hoitajien välillä. Aluksi kokeiltiin omaisten välistä WhatsApp ryhmää, mutta tämä viesti ei kulkenut hoitajille. Kuulimme Onervasta, ja se päätettiin ottaa kokeiluun.
”En halunnut häiritä heitä soittelemalla pelkästään kysyäkseni äidin kuulumisia”
Minulla oli sellainen mielikuva, että hoitajilla on hirveä kiire, eikä heillä ole edes kunnolla aikaa olla asiakkaiden luona. Siksi en halunnut häiritä heitä soittelemalla pelkästään kysyäkseni äidin kuulumisia. Enkä toisaalta edes tiennyt, kuka olisi ollut oikea hoitaja kenelle olisin voineet soittaa.
Toisaalta myöskään hoitajat eivät välttämättä tienneet meistä muista omaisista, koska mitään yhteydenpitoa ei ollut välillämme aiemmin ollut.
”Onerva on mahdollistanut yhteydenpidon äidin hoitajien kanssa”
Aiemmin emme edes tienneet ketkä ovat äidin hoitajia. Nyt viestejä lähettää jo useampi hoitaja. Viestien kautta tiedän nyt paremmin mitä äidille kuuluu hänen arjessaan.
”Onervan avulla tieto on kulkenut paremmin myös meidän omaisten välillä”
Jos vain yksi omainen on yhteydessä hoitajiin, eikä viesti kulje häneltä meille muille omaisille, niin emme voi mitenkään tietää miten äiti pärjää. Nyt tieto ei ole vain yhden ihmisen varassa, vaan kaikki näkevät Onervasta saman tiedon. (Osa meistä omaisista kuitenkin arastelee vielä viestien lähettämistä, vaikka lukevat kyllä viestejä säännöllisesti.)
”Onervan kautta tullut tieto on vähentänyt huoltani äidin pärjäämisestä”
Kun Onervaan on tullut viestejä hoitajilta, on tullut huojentuneempi olo. Ajantasaisen eli juuri sen hetkisen tiedon saaminen äidin voinnista on ollut tärkeintä. Parasta on ollut tieto siitä, että kaikki on juuri sillä hetkellä hyvin ja äidin mieli on hyvä. Erityisen hienoa on ollut, kun hoitaja on laittanut äidistä valokuvia. Niistä on nähnyt ajantasaisesti sen, että äiti on kunnossa ja hänellä on iloinen ilme. Kuvia olisi kiva saada enemmän, koska niistä näkee paljon. Silloin ei tarvitse kirjoittaa välttämättä mitään.
”Kerran päivässä olisi hyvä määrä viestejä”
Viestejä voisi tulla nykyistä useammin, sillä nyt niitä ei ole tullut välttämättä läheskään joka päivä. Jos viestien välissä on ollut useampi päivä, olen ollut huolissani, sillä äiti asuu yksin ja hänen vointinsa voi muuttua dementian vuoksi päivittäin. Jos viestejä ei tule kotihoidolta meille, niin emme tiedä miten siellä menee. Siksi itse näkisin, että kerran päivässä olisi hyvä määrä viestejä.
Onervan käyttö on ollut helppoa. Minä olen käyttänyt älypuhelinta ja tietokonetta vuosia työssäni ja siksi se on tuttua. Sisarelleni se on ollut vähän vaikeampaa, koska hän ei ole käyttänyt vielä pitkään tietokonetta eikä älypuhelinta. Mutta siitä huolimatta hänkin oppi Onervan käytön nopeasti.
Niille hoitajille, jotka ovat jo käyttäneet Onervaa haluan lähettää suuret kiitokset. Ja muillekin hoitajille rohkaisuksi, että rohkeasti ja reippaasti vaan mukaan.