Olemme jutelleet kahden kunnan kanssa viikon sisällä siitä, miten kotihoidon työkuormaa voidaan helpottaa osallistamalla omaisia läheisensä hoivaan.
Omainen voi käydä läheisensä luona, antaa lääkkeet, ruuan ja viettää aikaa. Tällöin kotihoidon ei tarvitse usein tulla laisinkaan käymään.
Tämä on tietenkin arkipäivää jo nyt ja kuulemma yleistä etenkin viikonloppuisin kun omaisilla on aikaa vierailla läheisensä luona.
Ongelmana vain on, että omaisten käynneistä ei tule tietoa kotihoitoon. Hoitajat tulevat paikalle silti ja turhaan.
Mitä jos omaisilla olisi helppo tapa kuitata käyvänsä läheisensä luona? Ja näin hoitaja tietäisi, että hänen ei tarvitse mennä.
Tieto voisi mennä automaattisesti kotihoidon ohjauksesta vastaavalle ja he voisivat optimoida toiminnan uudestaan kun työvuoroihin tuli tyhjää.
Minkälaisia säästöjä voisimme saada esimerkiksi isohkon kunnan kotihoidolle?
Seuraava laskelma on keskustelua herättämään ja toivonkin kommentteja miten realistinen tämä skenaario olisi. Ehkä se on täysin naiivi. Ehkä siinä on jotain perää. Kertokaa te.
Otetaan suurehko suomalainen kaupunki jossa on esimerkiksi 3000 kotihoidon asiakasta. Sanotaan, että tämä olisi vaikka Tampere.
Entä jos saisimme säästettyä Tampereella omaisten käynneillä 1 käynnin per viikko per asiakas.
Kaikilla asiakkailla ei ole tietenkään omaisia, kaikki omaiset eivät asu lähellä jotta voisivat käydä auttamassa.
Mutta toisaalta osalla on erittäin aktiivisia omaisia ja muutenkin runsas tukiverkosto. Heillä lähipiiri, tämä epävirallinen hoivaverkosto, voisi hoitaa useamman vierailun viikossa.
Tämä tarkoittaisi siis 3000 säästettyä käyntiä viikossa.
Vuodessa se tekisi 3000*52 = 156 000 käyntiä/vuosi.
Jos kotihoidon käynti maksaa 35 euroa/kerta, tarkoittaisi tämä säästöä:
35e*156000kpl= 5,46 miljoonaa euroa/vuosi.
(kotihoidon käynnin hinta, lähteenä esimerkiksi tämä opinnäytetyö)
Tampereen kaupunki säästäisi siis viisi ja puoli miljoonaa euroa, jos saisi aktivoitua omaisia osallistumaan ja vielä ilmoittamaan hoitajille osallistumisesta.
Ja mitä tämä vaatisi käytännössä?
Omaisille helppo ja nopea tapa ilmoittaa hoitajille, että käyn isäni/äitini/mummoni luona, teidän ei tarvitse tulla.
Ja tietenkin rohkaiseminen tähän. Ohjeistaminen.
Voisiko tämä olla mahdollista?
En tiedä. Kotihoidon asiantuntijat, kuulisin mielelläni kommentteja.
Mutta olisiko se tavoiteltavaa?
Ehdottomasti.
Se on selvää, että tulemme testaamaan tätä ja mittaamaan vaikuttavuuden. Rohkeimmat kunnat ovat tervetulleita mukaan.