Tarvitaanko omaisviestintään uusia työvälineitä?

Jos minulle on joku asia tullut selväksi Onervan kehittämistyössä, niin se on vastaus yllä esitettyyn kysymykseen.

Kyllä, uusia viestintävälineitä tarvitaan omaisten ja hoitajien väliseen viestintään.

Miksikö? Siitä syystä, että nykyisillä käytettävissä olevilla keinoilla viestintä omaisten ja hoitajien välillä ei suju.

Tästä meille ovat kertoneet lukuisat omaiset ja hoitajat ympäri Suomen. Tästä saamme myös aika ajoin lukea iltapäivälehtien palstoilta, kun joku ikääntynyt kotihoidon asiakas on jäänyt vaille ruokaa tai kotihoidon käyntejä, ja vihaiset omaiset kirjoittavat tästä lehtiin.

Miksi viestintä ei toimi vanhushoivassa?

Olen koonnut kuluvan vuoden aikana hoitajilta ja omaisilta kuulemiani syitä sille, mikä estää toimivan viestinnän sujumisen heidän välillään. Ja tässä kirjoituksessani haluan jakaa näitä teille.

• Omaisten/hoitajien tavoittaminen on vaikeaa:”Omaiset on töissä, eivätkä vastaa, kun niille yrittää soittaa”.”Hoitajat on ehtineet lähteä jo toisen asiakkaan luokse, kun yritän soittaa, eivätkä he vastaa puhelimeen”
• Omaiset eivät tiedä aina kenelle heidän pitäisi soittaa:”Äitin luona käydään kolme kertaa päivässä ja aina on joku uusi ihminen, enhän minä tiedä kenellä pitää soittaa”
• Hoitajat eivät tiedä kenelle omaisista pitäisi soittaa”Niitä lapsia on niin monta, enkä minä tiedä kuka siellä nyt vastaa näistä asiakkaan asioiden hoidosta.”
• Hoitajien aika ei riitä soitella omaisille ”Tässä työssä on aina niin kiire, jatkuvasti saa juosta paikasta toiseen, missä välissä minä ehtisin soitella omaisille ja kertoa siitä, mitä heidän läheiselleen kuuluu?”
• Kasvotusten tapaamiselle on vaikea järjestää aikaa ”Ne omaiset asuu niin kaukana, ei ne pääse tulemaan palavereihin, eikä niitä koskaan näe asiakkaan luona”. ”Hoitajia näkee vain palavereissa, joita järjestetään kerran vuodessa, ei niitä ikinä silloin näy, kun käyn isän luona”
• Omaiset eivät halua häiritä hoitajia soittelemalla ”pikku asioista”, koska tietävät hoitajien olevan kiireisiä ”Niillä on niin kauhea kiire, etten minä kehtaa soitella jonninjoutavista. Kyllähän se aina huolestuttaa, että miten siellä äiti pärjää, kun itse en pääse häntä tapaamaan”
• Hoitajat eivät halua häiritä omaisia soittelemalla ”pikku asioista” ”Omaiset käy työssä, ei niille voi soitella keskellä päivää ja kertoa siitä, että asiakkaalla on vaan ikävä. Kyllä sitä täytyy olla jotain todella tärkeää asiaa, että niille voi soittaa”

Kaikki nämä syyt liittyvät tavallaan toimivan viestintävälineen/menetelmän puuttumiseen.

Puhelimella soittaminen tai kasvotusten tapaaminen eivät yksinkertaisesti riitä, eivätkä mahdollista sujuvaa ja helppoa viestintää.

Me lähdimme kehittämään Onervaa juuri siksi, että pystyisimme vastaamaan näihin ongelmakohtiin.

Monilla kehitystiimimme jäsenistä oli myös omakohtaista kokemusta siitä, kuinka toisaalta omaisen roolissa oli vaikea tavoittaa hoitajia ja kommunikaatio ei sujunut heidän kanssaan, ja toisaalta myös siitä, kuinka hoitajan roolissa oli vaikea tavoittaa omaisia ja aikaa kohdata omaisia ei aina löytynyt.

Onervan koko kehitystyö on tähdännyt siihen, että kehittäisimme sellaisen palvelun, joka auttaisi molempia ihmisryhmiä, sekä omaisia että hoitajia.

Ja tässä kehitystyössä olemme kuunnelleet molempia ryhmiä ja heidän kokemuksiaan ja mielipiteitään siitä, mihin suuntaan Onervaa tulisi kehittää. Yhteistyö on ollut antoisaa ja sitä on ollut ilo tehdä.

Tarvitaan myös toimintamallien ja asenteen muutosta

Aina syy viestinnän sujumattomuudelle ei kuitenkaan liity siihen, että tavoitettavuus olisi vaikeaa tai kunnon viestintämenetelmä puuttuisi.

Uskon, että suurempi syy sille miksi viestintä hoitajilta omaisille ei suju on siinä, että omaisviestintää ei nähdä osana omaa työnkuvaa ja siihen olennaisesti kuuluvana, merkityksellisenä tehtävänä.

Tätä kuvaavat hyvin seuraavat, useita kertoja eri hoitajilta kuulemani kommentit:

”Miksi niille omaisille nyt tarvii mitään kertoa?”

”Miksi meidän pitää kertoa omaisille itsestään selvyyksiä, semmoisia asioita, jotka me joka tapauksessa tehdään?”

”Mehän kirjataan käynnit jo potilastietojärjestelmään, tarviiko niitä vielä lähteä omaisille kertomaan?”

Millä siis saada hoitohenkilökunta näkemään omaisten kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen tuoma hyöty asiakkaalle, jonka parasta kaikki pyrkivät ajattelemaan?