Omaisviestintä tai lähesviestintä on vanhushoivassa hoitohenkilökunnan ja omaisten välistä yhteydenpitoa.
Ikääntyneen asiakkaan omaiset, varsinkin kaukana asuvat, pysyvät ajantasalla mitä heidän läheisilleen kotihoidossa tai palvelutalossa kuuluu.
Meidän näkemys omaisviestinnästä on, että viestien täytyy olla reaaliaikaista ja sen täytyy olla kaksisuuntaista. Myös omaiset ovat silloin aktiivisia viestijöitä: he voivat kysyä, antaa ohjeita ja vinkkejä esimerkiksi heidän läheisensä hoivasta.
Ennen kaikkea meille omais- ja läheisviestintä on omaisten huolen vähentämistä ja luottamuksen rakentamista mutta myös yhteistä tilannekuvaa eri toimijoiden kesken.
Hoitotyössä puhutaan usein kirjaamisen paljoudesta ja pakosta. Siitä että tietoteknisen välineistön kanssa kuluu aikaa ja se on poissa hoitotyöstä.
Omaisviestintää ei pidä sekoittaa asiakas- tai potilastietojärjestelmien käyttöön. Omasviestintä ei ole potilaskertomusten jakamista.
Se on enemmänkin päivän kuulumisten jakamista. Miten äiti on jaksanut tänään ja millainen päivä on ollut? Tarvitseeko kotona jotain? Olisiko nyt hyvä hetki tulla vierailemaan?
Se on viestintää joka pitää sisällään arjen iloja ja suruja. Se on joskus lämmintä ja iloista mutta toisinaan surullista – ylipäätään se on viestintää joka vaikuttaa tunteisiin. Menee ihon alle.
Meille näitä tunteita ja kuulumisia jaetaan kuvin, äänin ja tekstiviestein.
Eräs hoitaja kuvasi hyvin Onervan käyttöä kun joku kysyi, eikö ole työlästä ”kirjata” päivän tapahtumia?
Menen usein illalla asiakkaan luokse. Istahdan siihen sängylle laitan käden olkapäälle ja kysyn mikä on vointi? Millainen päivä sinulla on ollut tänään? Haluaisitko lähettää jotain terveisiä lapsille tai lapsenlapsille?
Ei hoitaja pitänyt tätä kirjaamisena tai ylimääräisenä työnä.
Tämä on läsnäoloa ja välittämistä. Ja sen tilanteen ja tunteen välittämistä myös läheisille.
