Viestinnän solmukohdat hoivatyössä

”Miksi niille omaisille nyt pitäisi mitään viestiä?”

Onerva hoivaviestinnän parissa toimiessani olen siinä mielessä hyvin antoisassa roolissa, että saan kohdata työssäni sekä hoiva-alan ammattilaisia että asiakkaiden omaisia, ja kuulla heidän näkemyksiään viestinnästä ja heidän välisestä yhteistyöstä.

Hoiva-alan ammattilaisia kuunnellessani, olen törmännyt kahteen hyvin erilaiseen näkökulmaan omaisten kanssa käytävästä viestinnästä ja sen tarpeellisuudesta.

Osa ammattilaisista ymmärtää omaisten kanssa käytävän viestinnän ja yhteistyön tarpeen ja näkee sen myös hyödyllisenä omaa työtään ajatellen.

Tämä joukko pitää viestintää tärkeänä asiana, he ymmärtävät omaisten olevan voimavara, joka auttaa asiakkaan kohtaamisessa. He myös toivovat omaisilta aktiivista viestintää.

Heille Onervan kaltainen viestintämenetelmä on yksi omaisten kanssa käytävää viestintää ja yhteistyötä helpottava ja edistävä keino.

Kuitenkin toinen osa hoiva-alan ammattilaisista on asiasta täysin eri mieltä.

Aivan vähän aikaa sitten keskustelimme useiden hoiva-alan ammattilaisten kanssa viestinnästä, ja saimme kuulla mielestäni varsin surullisia kommentteja kuten:

”Miksi niille omaisille nyt pitäisi mitään viestiä?”,
”Ei niitä kuitenkaan kiinnosta tietää” tai
”Mehän kirjataan jo Efficaan/Pegasokseen jne.”

Niin, miksi niiden omaisten kanssa pitäisi viestiä?

Viestinnän monet hyödyt hoivatyössä

Olisiko yksi hyvä perustelu se, että hoitajan kohtaama asiakas on jonkun äiti/isä/mummo/pappa, jota rakastetaan, josta välitetään, jonka hyvinvoinnista ollaan kiinnostuneita ja jonka kuulumisia halutaan tietää.

Siirtyminen palveluasumiseen tai ylipäätään palvelujen piiriin, ei tarkoita sitä, että omaisten rakkaus ja kiinnostus läheisen hyvinvoinnista loppuisi, ettei heitä kiinnostaisi tietää mitä läheiselle kuuluu.

Asiakkaasta ei tule palveluntarjoajan omaisuutta, jonka kuulumiset kuuluvat vain hoivahenkilökunnalle. Hän on edelleen jonkun äiti/isä/mummo/pappa.

Ja aivan samoin, kuin olemme kyselleet läheisemme kuulumisia silloin kun hän asui itsenäisesti omassa asunnossaan, olemme kiinnostuneita hänen voinnistaan vielä palveluihin siirtymisen jälkeenkin.

Toinen hyvä perustelu on se, että omaisilla on valtavan paljon sellaista tietoa hoitajan kohtaamasta asiakkaasta, jota voidaan käyttää apuna arjen hoivatyössä, asiakasta kohdatessa.

Tämä on tärkeää erityisesti muistisairaiden asiakkaiden kohdalla, jotka eivät osaa ehkä enää itse kertoa omista toiveistaan.

Lisäksi omaiset voivat auttaa ihan konkreettisesti arjen hoivatyössä, käyttää läheistään ulkona, viedä lääkärikäynneille, piristää läheisensä päivää vierailuilla jne.

Eikö kirjaaminen potilastietojärjestelmään ole riittävää?”

Kyllä, potilas- tai asiakastietojärjestelmiin kirjataan, mutta eihän siinä kirjaamisessa ole kyse omaisten kanssa käytävästä viestinnästä. Eivät omaiset näe esimerkiksi Efficaan kirjattuja asioita. Ei Efficasta voi lukea sitä, minkälainen asiakkaan päivä on tänään ollut, mitä kaikkea hän on tehnyt ja miltä jokin asia on hänestä tuntunut.

On syntynyt vaikutelma, että ylipäätään viestintä/kommunikointi yhdessä asiakkaan omaisten kanssa on monille melko vaikea tehtävä. Sitä ei koulun penkillä opeteta, opinnot keskittyvät asiakkaan kohtaamiseen, ei siihen, miten kohdataan asiakkaan omainen.

Comments ( 0 )

    Leave A Comment

    Your email address will not be published. Required fields are marked *