Tag: Yhteistyö.

Oulussa on saatu lisättyä kotihoidon käyntikertoja. Homma näyttäisi Ylen artikkelin mukaan johtuva pääasiassa kotihoidon ulkoistamisesta yksityiselle sektorille.

Ensinnä hienoa työtä Oulu! Tärkeintä ei ole se kuka työn tekee vaan se, että vanhus saa laadukasta ja riittävää hoitoa ja hoivaa.

”– Lähtökohtana on asiakkaan tarve. Sen jälkeen katsotaan, kuka siihen vastaa eli onko se kunta vai joku muu, kertoo kaupungin vanhustyön johtaja Anna Haverinen.

(https://yle.fi/uutiset/3-9801547)

Ulkoistaminen ja niin sanottu monitoimittajamalli, missä asiakkaan luona käy niin kunnan kuin yksityisten yritystenkin väkeä, aiheuttaa oman haasteensa viestinnälle.

Kaikki ihmissuhteet, myös asiakassuhde tai hoitosuhde, alkaa luottamuksen rakentamisesta.

Luottamuksen rakentaminen missä tahansa suhteessa on äärimmäisen tärkeää.

Hoivatyössä luottamusta pitää rakentaa niin asiakkaaseen kuin hänen omaisiin päin.

Luottamuksen puute, turvattomuuden tunne, tietämättömyys ja huoli ovat nousseet eniten esille kun olemme keskustelleet omaisten kanssa hoivan aloittamiseen liittyvistä tunteista.

Miten tuota luottamusta voidaan rakentaa käytännössä?

Olin keväällä Kotkassa esittelemässä Onervaa Kymenlaakson sote-päättäjille ja asiantuntijoille.

Mukana oli myös Postin edustaja kertomassa Postin kotihoidon palveluista. Edustaja oli omassa esityksessään kovin varovainen sanoissaan, hieman anteeksipyytävä, aivan kuin hän ei saisi olla paikalla puhumassa sote-asioista.

Kun jollakin asialla on kasvot ja se on meille tuttu, suhtaudumme siihen yleensä suopeammin kuin kasvottomaan ja tuntemattomaan.

Me ihmiset olemme vain sellaisia.

Kun kotihoidossa tai vanhusten palvelutalossa tapahtuu inhimillinen virhe, joita tapahtuu kaikille kaikissa töissä, on todennäköisempää että asia voidaan hoitaa keskutellen, osapuolet toinen toisiaan ymmärtäen, jos olemme toisillemme tuttuja.

Järjestämme torstaina 27.4.2017 klo 16.30-18.30 Jyväskylän Kaupunginkirjaston Minnansalissa Omaisena muutostilanteessa -tapahtuman.

Tapahtuma on tarkoitettu sekä hoitajille että kaikille omaisille, joiden ikääntynyt tai vammainen läheinen siirtyy tai on siirtynyt hoivan piiriin (kotihoito, palveluasuminen).

Paikalla kuullaan useita puheenvuoroja mm.

Suomessa on vallalla hyvin voimakas hoivakulttuurin ethos. Moni omainen olettaa edelleen, että läheisen siirtyessä hoivan piiriin, hoidon taso on automaattisesti hyvä ja kaikki läheisen asiat hoituvat ilman, että niistä tarvitsee itse mitenkään huolehtia.

Vanhuspalveluiden tulevaisuuden suunnitelmia on tehty viime vuosina runsaasti ja tahdin voi arvata kiihtyvän. Paperit alkavat kutakuinkin näillä sanoilla: Väestö ikääntyy nopeaa vauhtia.

Oletetaan siis, että tämä asia on jo tiedossa. Kun papereita lukee eteenpäin, sieltä löytyy myös seuraava ajatus:

Jotta tulevasta hoivan tarpeesta selvitään, omaisten rooli ja yhteistyö omaisten kanssa kasvaa.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä, sitä ei tunnu vielä tietävän oikein kukaan.

Monet omaiset elävät jo nyt niin sanottua ”kerrosvoileipäelämää”. Sanonta ei ole syötävää, vaan se tarkoittaa sitä, että omaiset ovat yhtä aikaa vastuussa sekä nuoremmasta että vanhemmasta sukupolvesta.

Omaisilla on huolta moneen suuntaan ja he kokevat usein olevansa väärässä paikassa. Aina pitäisi olla myös toisaalla. Taakkaa ei ainakaan kevennä se, että äiti tai isä asuu eri puolella Suomea. Työpäivän jälkeen soitetaan mummille – Mummi ilahtuu soitosta, mutta kertoilee, ettei tänään ole käynyt ketään. Omainen kyselee, että eikö se kotihoito kuitenkin ole siellä käynyt…

Selvitysten mukaan omaisilla on valtava tunnekuorma läheisistään. Syyllisyys ja huoli tuntuvat alati istuvan olkapäillä. ”Mitenhän siellä nyt pärjätään, onkohan ne lääkkeet muistettu ottaa”. Läheiselle soittaminen ei tuo vastauksia mieltä vaivaaviin kysymyksiin. ”Kenelleköhän sitten soittaisi, ehtisikö se kotihoito vastata vai oliko tänään vuorossa sairaanhoitaja. Pitäisi siellä olla ruokapalvelukin käynyt vai mikä päivä tänään onkaan”, omainen jatkaa pohtimistaan kiiruhtaessaan hakemaan lastaan tai lastenlastaan soittotunnilta.

Omaisten tunnetaakka ei häviä siinäkään vaiheessa, kun läheinen siirtyy ympärivuorokautiseen hoitoon. Itse asiassa muutos on eräs elämänkaaren kuormittavimmista tilanteista. Suuret tunteet – häpeä ja helpotus vaihtelevat.

Omaisten ja hoitajien välinen yhteistyö ei ole aina mutkatonta eikä keinoja keskusteluyhteyteen ole välttämättä ole olemassa.  Yhteyden puuttuminen voi aiheuttaa sen, että omaisen tunteen purkautuvat kovasanaisesti hoivalaitosta tai yksittäistä hoitajaa kohtaan.

Omaisten ja hoitajien välille tarvitaan yhteys, jonka kautta saadaan turvallisuuden tunnetta ja luottamusta. Hyvä vuorovaikutus lisää myös hoitajien työhyvinvointia, kun työtä tehdään yhdessä. Vaikka läheisen päivittäinen perushoito olisi siirtynyt hoivakodin ammattilaisten vastuulle, ei omaisten rooli ja halu olla lähellä ole ohi. Läheinen on edelleen osa perhettä. Se on tärkeä viestiä.

Yhteinen työ olisi pohtia keinoja omaisten ja hoivatahojen välisen yhteistyön kehittämiseen. Hyviin suunnitelmiin kuuluu myös osa ”toimenpiteet ” tai ”menetelmät”. Tähän kohtaan paperia kirjoitetaan: kehitetään ja otetaan käyttöön yhteinen sähköinen viestivihko.