Tag: Omaiset.

Kouvolan Sanomissa kerrottiin Tarja Okkosen uudesta kirjasta: Suon yli.

Kirja käsittelee ajankohtaista ja vähän arkaakin aihetta, josta soisi puhuttavan enemmän:

Pitääkö viisikymppisten hoitaa ikääntyneitä vanhempiaan?


Soita sinä.

Eikun soita sinä, en minä tahdo.

Hoitajan pitäisi soittaa omaiselle ja kertoa uutisia palvelutalossa asuvan ikääntyneen voinnista. Ehkä on tapahtunut jotain ikävää, ehkä vain ilmoitusluontoinen asia, lääkitykseen liittyvä asia, pitäisi tuoda jotain, muutos voinnissa.

Kaikki hoitajat eivät tykkää tarttua puhelimeen ja soittaa tuntemattomalle, eikä aina puolitutullekaan. En minäkään tykkää.

Keskustellessamme hoiva-alan ammattilaisten kanssa olemme aika-ajoin törmänneet käsitteeseen ”vaikea/haastava omainen”.

Tällä on tarkoitettu omaisia, jotka puuttuvat nopeasti hoidon epäkohtiin, tuovat esille tyytymättömyytensä läheisensä saamasta hoidosta, soittelevat usein, tai käydessään läheisensä luona haluavat keskustella aina omahoitajan kanssa jne.

Tämän koetaan vievän liikaa työntekijöiden aikaa, joka on pois muulta hoivatyöltä, mikä on täysin ymmärrettävää. Mutta miten on asia omaisten näkökulmasta katsottuna?

Vaikka omainen ei ottaisi yhteyttä hoivakotiin tai kotihoitoon, voi hänellä silti olla suuri huoli.

Usein syynä on se, että kynnys viestintään on liian suuri. Oli kyse kotihoidosta tai palveluasumisesta.

Syitä miksi omainen ei ole yhteydessä hoivakotiin tai kotihoitoon

Olen törmännyt seuraaviin syihin miksi omainen ei ota yhteyttä hoivapalvelutarjoajaan:

Olen jutellut talven aikana usean vanhushoivan palvelutarjoajan kanssa. Keskustelumme on pyörinyt viestinnän ympärillä.

  • Kuinka hoitajat viestivät keskenään, miten työvuorojen välinen viesti vaihtuu?
  • Kenellä on kokonaisymmärrys asiakkaan tilanteesta?
    • Tietääkö hoitajat asiakashistorian sekä nykyhetken?
    • Mistä hoitaja saa esimerkiksi tiedon viimeisen viikon tapahtumista?
    • Entä jos vanhus on kaatunut yöllä, miten aamuvuoro tai omaiset saavat tiedon?
  • Miten omaiset pidetään ylipäätään ajantasalla?

Yllättävän monessa kotihoitoa tarjoavassa yrityksessä ja kunnassa, kaikki tämä viestintä nojaa post-it lappuihin tai paperisiin vihkoihin.

Tämä on kestämätön tilanne. Paperiset laput ja viestivihkot ovat iso tietoturvariski ja viestintävälineenä epäluotettavia eivätkä koskaan ajantasalla.

Vanhuspalveluiden tulevaisuuden suunnitelmia on tehty viime vuosina runsaasti ja tahdin voi arvata kiihtyvän. Paperit alkavat kutakuinkin näillä sanoilla: Väestö ikääntyy nopeaa vauhtia.

Oletetaan siis, että tämä asia on jo tiedossa. Kun papereita lukee eteenpäin, sieltä löytyy myös seuraava ajatus:

Jotta tulevasta hoivan tarpeesta selvitään, omaisten rooli ja yhteistyö omaisten kanssa kasvaa.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä, sitä ei tunnu vielä tietävän oikein kukaan.

Monet omaiset elävät jo nyt niin sanottua ”kerrosvoileipäelämää”. Sanonta ei ole syötävää, vaan se tarkoittaa sitä, että omaiset ovat yhtä aikaa vastuussa sekä nuoremmasta että vanhemmasta sukupolvesta.

Omaisilla on huolta moneen suuntaan ja he kokevat usein olevansa väärässä paikassa. Aina pitäisi olla myös toisaalla. Taakkaa ei ainakaan kevennä se, että äiti tai isä asuu eri puolella Suomea. Työpäivän jälkeen soitetaan mummille – Mummi ilahtuu soitosta, mutta kertoilee, ettei tänään ole käynyt ketään. Omainen kyselee, että eikö se kotihoito kuitenkin ole siellä käynyt…

Selvitysten mukaan omaisilla on valtava tunnekuorma läheisistään. Syyllisyys ja huoli tuntuvat alati istuvan olkapäillä. ”Mitenhän siellä nyt pärjätään, onkohan ne lääkkeet muistettu ottaa”. Läheiselle soittaminen ei tuo vastauksia mieltä vaivaaviin kysymyksiin. ”Kenelleköhän sitten soittaisi, ehtisikö se kotihoito vastata vai oliko tänään vuorossa sairaanhoitaja. Pitäisi siellä olla ruokapalvelukin käynyt vai mikä päivä tänään onkaan”, omainen jatkaa pohtimistaan kiiruhtaessaan hakemaan lastaan tai lastenlastaan soittotunnilta.

Omaisten tunnetaakka ei häviä siinäkään vaiheessa, kun läheinen siirtyy ympärivuorokautiseen hoitoon. Itse asiassa muutos on eräs elämänkaaren kuormittavimmista tilanteista. Suuret tunteet – häpeä ja helpotus vaihtelevat.

Omaisten ja hoitajien välinen yhteistyö ei ole aina mutkatonta eikä keinoja keskusteluyhteyteen ole välttämättä ole olemassa.  Yhteyden puuttuminen voi aiheuttaa sen, että omaisen tunteen purkautuvat kovasanaisesti hoivalaitosta tai yksittäistä hoitajaa kohtaan.

Omaisten ja hoitajien välille tarvitaan yhteys, jonka kautta saadaan turvallisuuden tunnetta ja luottamusta. Hyvä vuorovaikutus lisää myös hoitajien työhyvinvointia, kun työtä tehdään yhdessä. Vaikka läheisen päivittäinen perushoito olisi siirtynyt hoivakodin ammattilaisten vastuulle, ei omaisten rooli ja halu olla lähellä ole ohi. Läheinen on edelleen osa perhettä. Se on tärkeä viestiä.

Yhteinen työ olisi pohtia keinoja omaisten ja hoivatahojen välisen yhteistyön kehittämiseen. Hyviin suunnitelmiin kuuluu myös osa ”toimenpiteet ” tai ”menetelmät”. Tähän kohtaan paperia kirjoitetaan: kehitetään ja otetaan käyttöön yhteinen sähköinen viestivihko.