helmikuu 2017.

Hoitohenkilökunta voi olla yhteydessä ikääntyneen tai vammaisen omaisiin useilla eri välineillä ja kanavilla.

Välineissä on eroja niin käytettävyyden, tavoitettavuuden kuin tietoturvan suhteen.

Aloitamme tässä kirjoituksessa blogisarjan, jossa avataan hieman mitä omaisviestintä on, mitä vaatimuksia viestinnälle hoivatyössä asetetaan ja miten eri työvälineitä voidaan arvioida näitä vaatimuksia vasten.

Joten tervetuloa seuraamaan. Tässä osassa listaamme lyhyesti mitä eri vaihtoehtoja viestintään löytyy.

Onko läheisesti kotihoidossa tai kenties siirtymässä kotihoidon piiriin lähiaikoina?

Tai asuuko läheisesi ympärivuorokautisessa hoivakodissa tai palvelutalossa?

Tule vaikuttamaan vanhusten kotihoidon tulevaisuuteen ja vastaa Jyväskylän kaupungin kyselyyn oheisen linkin kautta: http://www.jyvaskyla.fi/ajankohtaista/1/0/88913

Keskustellessamme hoiva-alan ammattilaisten kanssa olemme aika-ajoin törmänneet käsitteeseen ”vaikea/haastava omainen”.

Tällä on tarkoitettu omaisia, jotka puuttuvat nopeasti hoidon epäkohtiin, tuovat esille tyytymättömyytensä läheisensä saamasta hoidosta, soittelevat usein, tai käydessään läheisensä luona haluavat keskustella aina omahoitajan kanssa jne.

Tämän koetaan vievän liikaa työntekijöiden aikaa, joka on pois muulta hoivatyöltä, mikä on täysin ymmärrettävää. Mutta miten on asia omaisten näkökulmasta katsottuna?

Vaikka omainen ei ottaisi yhteyttä hoivakotiin tai kotihoitoon, voi hänellä silti olla suuri huoli.

Usein syynä on se, että kynnys viestintään on liian suuri. Oli kyse kotihoidosta tai palveluasumisesta.

Syitä miksi omainen ei ole yhteydessä hoivakotiin tai kotihoitoon

Olen törmännyt seuraaviin syihin miksi omainen ei ota yhteyttä hoivapalvelutarjoajaan:

Kertoessamme hoivapalvelun tarjoajille Onerva omaisviestintäpalvelustamme, yksi yleisimmistä meille esitetyistä kysymyksistä liittyy yleensä tietoturvaan.

”Niin mutta mitenkäs se tietoturva?” tai ”Ei me kyllä voida asiakkaiden tietoja tuolla tavalla kertoa”.

Jotkut ovat pelänneet sähköisen viestinnän johtavan jopa vankilatuomioon: ”Ei, ei missään tapauksessa, siitähän joutuu linnaan”.

Luen viikoittain juttuja siitä miten teknologia tulee mullistamaan hoiva-alan, myös ikääntyneiden hoivan.

Sensoriteknologia, älyrannekkeet, konenäkö ja mitä liene ovat jo nyt valmiita havaitsemaan milloin vanhus on kaatunut, milloin kahvinkeitin on jäänyt päälle, milloin hän on poistunut kotoa ja viilettää moottoritien vartta.

Lääkkeet saadaan automaattisesti annosteltuna (ongelmana vain on se, että ei tiedetä onko vanhus todella syönyt niitä) ja ruokakin saadaan helposti automaattisesti lämmitettyä.

Videoyhteydellä kotihoitajan ei tarvitse edes käydä kun hän voi tarkistaa etänä mikä on kunto.

Mutta vaikka koko vanhus itsessään ja hänen asuntonsa olisi täynnä teknologiaa, tarvitaan ihmistä osallistumaan hoivaan.

Jonkun pitää:

  • tulla nostamaan hänet ylös jos hän kaatuu
  • hakea ulkoa jos hän on eksynyt
  • varmistaa, että lääkkeet on syöty
  • pestä hänet
  • puhdistaa haavat
  • viedä ulos

Ja ennen kaikkea: tarjota seuraa, lämpöä, inhimillinen kontakti.

Etävalvonta, sensorit, videokuvaus, IoT ja tekoäly eivät korvaa tätä.

Ihmisen osuus hoivasta voidaan minimoida, jos me niin haluamme (sillä kustannusten sijaan tämä on ehkä kuitenkin enemmänkin arvokysymys).

Mutta kokonaan emme voi, emmekä toivottavasti haluakaan, sitä poistaa.

Hyödynnetään teknologiaa tuomaan ihmiset yhteen

Teknologiasta on kuitenkin moneksi. Teknologia voi auttaa tuomaan ihmisiä yhteen. Se voi auttaa ikääntynyttä saamaan inhimillinen kontakti sellaisilta henkilöiltä, jotka sen haluavat tarjota.

Tämä voi olla niin oma omainen, hoiva-alan ammattilainen tai yhä enevissä määrin myös vapaaehtoinen. Naapuri, paikallisen 4h-kerhon tai NMKY:n jäsen, martta tai opiskelija.

Inhimillinen kontakti voi sisältää hoivaa tai pelkästään juuri sen toisen ihmisen läsnäolon. Ulkoilutushetken. Virkistäytymisen. Hieronnan. Varmistuksen, että ruoka on syöty.

Me uskomme, että teknologiaa täytyy hyödyntää mahdollistamaan yhä suurempi yhdessä olo. Ei poistaa sitä.