Ikääntyneiden hoivassa tarvitaan silmien avaamista ja arvomaailman muutosta

Suomessa on vallalla hyvin voimakas hoivakulttuurin ethos. Moni omainen olettaa edelleen, että läheisen siirtyessä hoivan piiriin, hoidon taso on automaattisesti hyvä ja kaikki läheisen asiat hoituvat ilman, että niistä tarvitsee itse mitenkään huolehtia.

”Kyllä ne hoitajat huolehtivat, ei ole minun tehtäväni huolehtia omista vanhemmistani.”
 
“Onhan Suomi sentään hyvinvointivaltio”.

“Sitä vartenhan me veroja maksetaan, ettei itse tarvitse lähteä tekemään hoitajien työtä”.

Tuttuja lausahduksia, joita kuulee aika ajoin arkikeskusteluissa. Totuus on kuitenkin toinen.

Kotihoito on yhä pahenevassa kriisissä

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin vuoden takaisen selvityksen (27.1.2015) mukaan kotihoito on yhä pahenevassa kriisissä.

Kotihoidossa työskentelevät hoitajat tuovat toistuvasti esille huolensa hoidon laadusta ja asiakkaiden turvallisuudesta sekä työn kuormittavuudesta. Laitoshoidossa tilanne on tuskin yhtään sen parempi.

Mielipidepalstoilla puolestaan jotkut rohkeat omaiset kertovat omia kokemuksiaan läheistensä suoranaisesta heitteillejätöstä hoivalaitoksissa ja kotihoidossa.

Tulemme tarvitsemaan jopa kaksinkertaisen määrän hoitajia

Tiedetään, että tulevaisuudessa työikäisten määrä suhteessa ikääntyvän väestön määrään tulee pienenemään huomattavasti. Ja tämä tarkoittaa sitä, että myös terveydenhuollossa hoitajien määrä suhteessa hoidon tarpeessa olevien määrään tulee pienenemään.

Joidenkin arvioiden mukaan tarvitsemme jopa kaksinkertaisen määrän hoitajia, taataksemme nykyisen hoivan tason.

Eli täysi mahdottomuus toteuttaa Suomen työikäisen väestön määrä huomioiden. Tilanne vanhustenhoidossa tulee siis kiristymään entisestään.

Mikä neuvoksi?

Ikääntyneiden hoivassa tarvitaan isoa asennemuutosta

Esimerkiksi Itävallassa hoiva on järjestetty siten, että maan ikääntyneet hoidetaan pääosin kolmannen sektorin, vapaaehtoisten ja omaisten avulla.

Olisiko tämä mahdollista myös meillä Suomessa?

Kyllä. Ehdottomasti.

Mutta ei ilman silmien avautumista ja asennemuutosta.

Silmien avautumista näkemään vanhustenhoidon nykytila ja se, että me emme yksinkertaisesti pysty hoitamaan ikääntynyttä väestöämme sillä tavoin, kuin se on viimeiset vuosikymmenet ollut mahdollista.

Asennemuutosta tarvitaan niin hoitohenkilökunnalta kuin omaisilta itseltään.

Omaisilta asennemuutos edellyttää halua osallistua läheisensä elämään ja asioiden hoitoon. Hoitajilta puolestaan halua tehdä yhteistyötä omaisten kanssa. Sen sijaan, että omaiset koetaan rasitteena, tulisi heidät nähdä hoidon voimavarana.

Tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista. Yhteistä visiota siitä, että on yhteinen kunnia-asiamme taata läheisillemme arvokas vanhuus. Vanhuus, joka on väistämättä edessä myös meillä itsellämme.

Ps. Minkälaisen vanhuuden sinä haluat itsellesi?

Comments ( 0 )

    Leave A Comment

    Your email address will not be published. Required fields are marked *