joulukuu 2016.

Onervahoivan väki toivottaa Hyvää Ihmisoikeuksien päivää kaikille!

”Ihmisoikeuksien päivän tavoitteena on juhlistaa niitä oikeuksia, joita harjoitamme päivittäin sekä muistuttaa oikeuksien mukanaan tuomista velvollisuuksista, ja meille jokaiselle kuuluvasta vastuusta edistää ihmisoikeuksia” (Suomen YK-liitto).

Muistetaan, että ihmisoikeudet koskevat meitä kaikkia, sukupuoleen, kansallisuuteen ja ikään katsomatta.

Meillä on oikeus tulla kohdelluksi ihmisarvoisesti myös silloin, kun emme ole enää nuoria, kauniita ja tuotteliaita yhteiskunnan jäseniä.

Meillä on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi myös silloin, kun hiuksemme ovat harmaantuneet, kuljemme selkä kumarassa ja tämän päivän asiat unohtuvat mielestä.

Vielä silloinkin meillä on oikeus ihmisarvoiseen kohteluun ja arvokkaaseen vanhuuteen.


Kokeile tästä ihmisoikeuspeliä ja testaa tietosi ihmisoikeuksista.

http://www.ihmisoikeuspeli.fi/

Vanhuspalveluiden tulevaisuuden suunnitelmia on tehty viime vuosina runsaasti ja tahdin voi arvata kiihtyvän. Paperit alkavat kutakuinkin näillä sanoilla: Väestö ikääntyy nopeaa vauhtia.

Oletetaan siis, että tämä asia on jo tiedossa. Kun papereita lukee eteenpäin, sieltä löytyy myös seuraava ajatus:

Jotta tulevasta hoivan tarpeesta selvitään, omaisten rooli ja yhteistyö omaisten kanssa kasvaa.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä, sitä ei tunnu vielä tietävän oikein kukaan.

Monet omaiset elävät jo nyt niin sanottua ”kerrosvoileipäelämää”. Sanonta ei ole syötävää, vaan se tarkoittaa sitä, että omaiset ovat yhtä aikaa vastuussa sekä nuoremmasta että vanhemmasta sukupolvesta.

Omaisilla on huolta moneen suuntaan ja he kokevat usein olevansa väärässä paikassa. Aina pitäisi olla myös toisaalla. Taakkaa ei ainakaan kevennä se, että äiti tai isä asuu eri puolella Suomea. Työpäivän jälkeen soitetaan mummille – Mummi ilahtuu soitosta, mutta kertoilee, ettei tänään ole käynyt ketään. Omainen kyselee, että eikö se kotihoito kuitenkin ole siellä käynyt…

Selvitysten mukaan omaisilla on valtava tunnekuorma läheisistään. Syyllisyys ja huoli tuntuvat alati istuvan olkapäillä. ”Mitenhän siellä nyt pärjätään, onkohan ne lääkkeet muistettu ottaa”. Läheiselle soittaminen ei tuo vastauksia mieltä vaivaaviin kysymyksiin. ”Kenelleköhän sitten soittaisi, ehtisikö se kotihoito vastata vai oliko tänään vuorossa sairaanhoitaja. Pitäisi siellä olla ruokapalvelukin käynyt vai mikä päivä tänään onkaan”, omainen jatkaa pohtimistaan kiiruhtaessaan hakemaan lastaan tai lastenlastaan soittotunnilta.

Omaisten tunnetaakka ei häviä siinäkään vaiheessa, kun läheinen siirtyy ympärivuorokautiseen hoitoon. Itse asiassa muutos on eräs elämänkaaren kuormittavimmista tilanteista. Suuret tunteet – häpeä ja helpotus vaihtelevat.

Omaisten ja hoitajien välinen yhteistyö ei ole aina mutkatonta eikä keinoja keskusteluyhteyteen ole välttämättä ole olemassa.  Yhteyden puuttuminen voi aiheuttaa sen, että omaisen tunteen purkautuvat kovasanaisesti hoivalaitosta tai yksittäistä hoitajaa kohtaan.

Omaisten ja hoitajien välille tarvitaan yhteys, jonka kautta saadaan turvallisuuden tunnetta ja luottamusta. Hyvä vuorovaikutus lisää myös hoitajien työhyvinvointia, kun työtä tehdään yhdessä. Vaikka läheisen päivittäinen perushoito olisi siirtynyt hoivakodin ammattilaisten vastuulle, ei omaisten rooli ja halu olla lähellä ole ohi. Läheinen on edelleen osa perhettä. Se on tärkeä viestiä.

Yhteinen työ olisi pohtia keinoja omaisten ja hoivatahojen välisen yhteistyön kehittämiseen. Hyviin suunnitelmiin kuuluu myös osa ”toimenpiteet ” tai ”menetelmät”. Tähän kohtaan paperia kirjoitetaan: kehitetään ja otetaan käyttöön yhteinen sähköinen viestivihko.